SEP hirvijahti 2019

Lauantai 7.12.2019 - SEP Jahtivouti


7.12.2019 SEP Jahtivouti eläköityy nyt tästä tehtävästä ja siirtyy passiosastoon. Uusi vuosikymmen tuo uudet tekijät. Jahtivouti toivottaa menestystä uudelle vuosikymmenelle. 

7.12.2019 Yllättävän runsas osanotto oli päivän jahtiin, vesikeliä on pitänyt viimepäivät joten ei kummoisia havaintoja ollut viikolta. Aamu aloitettiin hiljaisella hetkellä muistaen entistä jäsentämme Matti Happosta.

Aamun ykköstehtehtävä oli viedä nahkat yhteisluvan keräyspisteeseen, siihen itseoikeutetut miehet asialle ja homma hoitui. Arilla oli kuitenkin varma havainto hirvestä, joten sitä lähdettiin etsimään. Passit paikalleen pieneen piiriin, toki siinäkin oli pakopaikka hirvelle jos toinenkin. Kimppa asialle hirveä etsimään, no ei siinä kauaa kulunut kun haukku raikui, ei jäänyt passimiehille epäselväksi haukkuuko koira. Koiranomistaja meni haukulle, hirvi lähti liikkeelle ja monennenko kerran Aapelia kohti. Se vain on valitettavasti hirven kannalta huono valinta, ei liene ollut hirven ainut virhe mutta taatusti viimeinen. Tähän kaatoon päättyi SEP hirvijahti 2019, samalla kaato oli myös yhteisluvan viimeinen kaato, luvat käytetty 100 %:sti niin Soitussa kuin Eteläisellä yhteislupa-alueella.

1.12.2019 Aamun lumisateessa jälkiä etsien, yhdet löytyi mutta ne suuntautuivat lopulta naapurin puolelle. Nähtävästi hirvien liikkeet vähäisiä, tosin onhan niitä aika paljon vähemmän tekemässä jälkiä tässä vaiheessa jahtikautta. Päivän kohokohta oli Heimon tarjoama aamupala jahtiporukalle, kiitos kaikkien puolesta Heimolle ja Viiville. Puolilta päivin kotiin hyvissä ajoin.

30.11.2019 Eilen perjantaina "Black Fridayna" satoi iltapäivällä satamalla silkkaa vettä lumen päälle, tiet loskaisia ja liukkaita. Illan aikana lämpötila laski nopeasti sitten pakkaselle, mutta sataen kokoajan lunta. Hirvikeli hieman parani kun kuoreketta ei syntynyt lumen pintaan koiria haittaamaan. Viime öisiä hirvien liikkeitä ei ollut muita kuin yksi tiedossa. Yksi onneton oli kulkenut jahtipäällikön tien yli, sen liikkeet varmistettiin ja niinpä hirvi jäi aika pieneen alueeseen. Aluksi harjoiteltiin passitusta ilman koiraa, syynä viestikatkos kuin hallituksen Posti-sotkussa. Kun asiaan päästiin, Fiilis löysi hirven nopeasti haukkuun, haukku valui hitaasti passiketjua kohti, hirvi kävi näyttäytymässä passimiehelle mutta oli liian kaakana. Puolen tunnin jälkeen hirvi liikkui passiin ja passimies ampui elämänsä ensimmäisen hirven. Tällaissa tilanteissa muistaa aina sen oman ensimmäisen hirvikaadon ja ymmärtää miltä ensikertalaisesta tuntuu kun hirvi saapuu ampumaetäisyydelle ja riistalaukaus tulee ampua. Naarashirvi oli päivän saaliina, ilma oli kohtuullisen raikas sillä siitä piti huolen voimakas länsi-luoteistuuli ja kuuden asteen pakkanen. Lupia jäljellä enää yksi ja se on samalla yhteisluvan viimeinen lupa, jahtiaikaa on vielä paljon jäljellä, joten ei ole kiire ampua sitä viimeistä tämän vuoden lupaa. Naatitaan ja laakastaan...kun aika on.

17.11.2019 Varsin pienellä jahtiporukalla ja parilla kokemattomalla koiralla yritettiin etsiä hirviä, keli ei suosinut tänäänkään. Liukaita teitä ja vähälumista maastoa vesi- ja räntäsateessa tutkittiin ja pikaisesti lähdettiin kotiin. Nyt pidetään taukoa ja odotellaan kelien parantumista ja lumisateita, kannattaa pikkujoulut pitää altapois jos joku niitä suunnittelee tästä jahtiporukasta.

16.11.2019 Varsin liukkaissa ja vähälumissa merkeissä jahtia jatkettiin, etsittiin viikolla olleiden havaintojen perusteella ja vältellen vasaporukoita. Tuloksena oli tyhjää, kunnes alueelle tuli ulkopuolelta hirvi ja koira, vieras koira luovutti ja tuli pois. Laitoimme Hillan näköhirven jäljille, joka taisi olla loppujen lopuksi eri hirvi joka tuli alueelle. Haukkuun jälkien tekijää ei saatu, mutta koira ja ohjaaja törmäsivät vasaporukkaan. Purimme passit kun vasaporukasta saatiin näköhavainto, vasakiintiö on jo täynnä, haukku jatkui iltapimeään saakka.

10.11.2019 Haavakkohirvi poistui alueeltamme aamuyöntunteinak olmannen seuran puolelle, pari miestä vietti yönsä jälkiä ja tapahtumia seuraten metsässä. Aamulla kolmen seuran miehiä kokoontui passipaikoille, hirvi löytyi veriseltä makuupaikalta, lähtien samantien livohkaan. Hirvi meni läpi ensimmäisen passiketjun, toisessa tilanteessa sitä ammuttiin jo neljännen kerran. Laukaus tuli liian kaukaa ja hirven matka jatkui. Hirvi eteni lähelle sitä aluetta, jossa sitä ammuttiin eilen ensimmäisen kerran. Nyt hirven matka päättyi lopullisesti ja haavakko oli saatu ammuttua pois. Seurojen yhteistyö sujui erittäin hyvin, kiitokset kaikille osalistujille.

Osa meidän porukasta oli lihan käsittelyssä aamusta alkaen, aamun aikana haavakkojahdin lomassa tuli havaintoja useammista hirven jäljistä. Yksi hirvi löytyi, mutta ei jäänyt haukkuun vaan jatkoi matkaa alueeltamme pois, matkalla kävi haistamassa passimiehet ja kääntyi matkoihinsa. Tiet olivat vaarallisen liukkaita, itse koin jo asian eilen henkilökohtaisesti. Vesi- ja räntäsateisen päivän päätteeksi jaettiin lihat ja lähdettiin viettämään isänpäivän rääppijäisiä.

9.11.2019 Lähes varmoille hirville mentiin ja sieltä tarttui kaksi urosta joista toinen kaadettiin. 10-piikki uros oli saaliina, onnittelut kaatajalle. Osa väestä ehti lähteä kotiinsa, kun tuli naapurin puolelta haavakkohirvi. Hirveä jahdattiin pimeään saakka naapurin kanssa yhteistuumin ja vieläkin hirvi on koiran edessä, katsotaan kestääkö aamuun. Aamulla jatketaan jos hirvi ei hyydy yöhön.

6.11.2019 Tästä päivästä sanon vain, että voi p*ska.

4.11.2019 Käytiin muutaman miehen voimalla jälkiä etsimässä, jälkiä löytyi mutta ei hirviä haukkuun.

3.11.2019 Havaintoja viimeviikkoisesta vasaporukasta oli tiedossa ja mielessä mystisesti kadonnut toinen vasa. Hirvi tai hirvet löytyi heti, mutta mitä siellä liikkui oli arvoitus. Hirvi tai hirvet vaihtoi maisemaa uimalla salmesta ja sen jälkeen selvisi, että hirviä oli vain yksi, isojälkinen. Koiramiehen mennessä hirven ja koiran perään salmen toiselle puolelle, selvisi outo seikka! Mukana oli vasa, joka kuitenkaan ei tullut salmesta yli ja eikä ollut mukana aamun aikana. Vasa tuli koiramiehen ulottuville ja kaato oli varma. Naarashirvi pakeni pikaisesti paikalta, eikä sitä jahdattu enää. Kaadolla huomattiin vasan korvassa vanhempi osuma, joka täsmää naapuriseuran ampumaan viikontakaiseen riistalaukaukseen. Muitakin havaintoja hirvistä saatiin, mutta ei näköhavaintoja. Vasakiintiö on nyt täynnä ja jäljellä meillä on kolme aikuista, aikaakin jahtiin on vielä paljon jäljellä, mennään eteenpäin valikoiden sopivia hirviä kaadettavaksi.

2.11.2019 Hirvisoppa oli majalla, kiitokset sopalla käyneille. Kiitokset ja terveiset kokille välitetty. Kävijämäärä on vähentynyt, mutta toiselle sadalle pitkälti vielä päästiin. Sukupolvet vaihtuu ja väki vähenee valitettavasti.

27.10.2019 Tänään oli vuorossa Hannun syntymäpäivä kahveet, ei pyöreitä vuosia mutta kuitenkin lähemmä sitä. Kiitos Hannulle, eväät jäivät lähes koskematta kun tarjoilua oli riittävästi. Tänään paloiteltiin kaadetut hirvet ja vain koirat ohjaajineen meni metsään. Pattikylkiuros jälleen löytyi Fiiliksen toimesta aamupaivällä ja monta aluetta tarkastettiin lisäksi pikavauhtia. Pattikylkeä ei huolittu vieläkään saaliiksi, senverran luotaantyöntävältä se näyttää ja muka syömäkelpoista. Näkis vaan sen karpaasin joka sitä lautaselleen haluaa. Yksi hirvimies ilmoittautui mutta olikohan tosissaan. Iltapäivällä alkoi tapahtua, uusi koira Puhti mukaan ja uudet alueet, yksinäinen hirvi löytyi ja suunta oli kotiin päin, mutta matkalla asiat muuttuivat ja myös hirvet. Yllättäen yksinäinen hirvi vaihtui kaksoisvasa porukkaan, suunta naapurin puolelle. Meillä ei ollut tietoa, että koiran edessä on useampi hirvi. Haukku eteni naapurin puolella ja päätyi siellä riistalaukaukseen, josta kaatoa ei kuitenkaan ilmoitusten mukaan löytynyt. Yhteistyössä asiaa selvitellään uuden aamun valjettua.

26.10.2019 Aamulla nautimme puheenjohtajan Arin merkkipäivän kahveet ja kakut, kiitos niistä. Vieraitakin oli saapunut paikalle Aria muistamaan. Metsään päästiin kolmen koiran myötä, vanhoja havaintoja haravoitiin ensin, mutta tulosta ei syntynyt. Kimppa meni kuin kassalleen irtipäästyään, toki pienen ympäristö selvityksen jälkeen. Haukkuun saatiin kaksoisvasa porukka, ensimmäinen yritys haukulle menossa ei onnistunut sillä emä piti vasansa suojeluksessaan. Näköhavainto saatiin, hirvet siirtyivät toiseen paikkaan ja jäivät uudelleen haukkuun. Lie toisella vasalla ollut kuuma kun uiskenteli lammessa ympyrää, toisen ollessa emänsä suojassa. Uiskentelija jäi lammen rannalle koiramiehen kaatamana. Emä ja toinen vasa suuntasi kohti harvaa passilinjaa, suoraan Aapelin passiin ja siitä ei seuraa kuin kaato. Näin tapahtui ja ei kuulema jännittänyt, mistäköhän syystä. Lehmä jätettiin rauhaan ja meidän puolesta saa jatkossakin olla. Iltapäivä meni hakiessa vasoja metsästä pois, ne kun ei ollut ihan tien varressa. Tuulta oli niin, että hattu ei meinannut päässä pysyä, onneksi ei satanut.

23.10.2019 Fiilis kiimapaussin jälkeen metsään, varmuuden vuoksi vielä saareen. Saarissa ei viimesyksynä käyty ollenkaan ja tälläkään syksyllä havaintoja sieltä ei ole kantautunut jahtimiesten korviin. Emä ja vasa sieltä löytyi kuitenkin haukkuun, kaksi miestä ja yksi ase vahvuutena haukkua kuuntelemassa. Annoin luvan ampumiseen jos kohdalle osuu, se on sitten erijuttu saada saalis sieltä pois. Äkäinen lehmä ajeli koiraa pois ja vasan kaadon jälkeen yritti tulla vielä melkein päälle. Onneksi ampuja jätti lehmän ampumatta, se olisi ollut eläkeukoille liian kova pala. Apujoukkojen myötä vasa saatiin saaresta majalle nylkyyn ja sitten kylmiöön. Hieno päivä kaikkiaan ja yllätysjahti toi siihen toimintaa. Koiranomistalle onnittelut kahdesti, tästä päivästä ja huomisesta merkkipäivästä.

20.10.2019 Aamu haettiin tyhjiä maastoja, puolellta päivin Kamu löysi hirvet, jotka jäivät seisontahaukkuun mutta hankalaan maastoon. Haukulle oli vaikea päästä maaston vuoksi ja vähistä hirvimiehistä ei riittänyt joka passipaikkaan. Hirvien lähdettyä liikkeelle niistä tuli juoksijoita, joilla ei ollut aikomustakaan pysähtyä. Hetken päästä ne olivat jo naapurin puolella, liikkeellä oli uros ja naarasmulli. Asia tiedoksi naapuriseuralle ja koiran haku pois. Tämä riitti tälle päivälle, töissä käyvät valmistautumaan ensiviikon töihin ja kiireiset eläkeläiset omiin harrastuksiinsa :).

19.10.2019 Kostea, utuinen ja samea viikonloppu, no ei SEP hirvimiehille, ehkä sinne Tsadiin vai oliko se stadiin. Päivän ensimmäinen havainto ja ampumatilaisuus tuli heti aamuun, kohde ei kelvannut vaikka oli luvallinen hirvi. Ampumatta voi jättää kun olosuhteet ja kohde ei ole sopiva, niinpä se siitä. Toinen kohde oli liian nopea ja se pakeni luvattomille alueille, jättäen jälkeensä kylvetylle pellolle pakojälkensä, arastelematta aukeaa maisemaa. Kolmas kohde oli sattumoisin tien vieressä olevat jäljet, nuori koira Puhti jäljille. Vartissa oli 7-piikkinen uros tulojäljillään ja passimiehen näkyvissä. Matka urokselta päättyi vastamäkeen ja toivottavasti ei jäänyt urokselle ns. "veto päälle". Soppahirvi tuli varmistettua seuran Pyhäinpäivän sopalle. Seisontahaukkuun hirvet ei tahdo jäädä, passitus on ollut hankalaa juoksuelukoiden ollessa liikkeellä.

13.10.2019 Aamun aloitti erätarkastajan vierailu majalla, kaikkilla paikalla olleilla asiapaperit kunnossa ja mukana niinkuin pitääkin olla. Kosteutta ilmassa vähemmän kuin eilen, passissa pysyi kuivempana. Kamulla haukku heti aamusta, liikkeelle lähdettyään hirvi pujotteli passien vierestä muille maille. Iltapäivällä nuori Puhti löysi hirven, mutta hirvi ei jäänyt haukkuun vaan valitsi suuntansa muille maille. Aloitusviikonloppu meni ilman saalista, välillä on sitä huonompaa tuuria sille ei vaan mahda mitään.

12.10.2019 Aluksi vielä muutamien jahtimiesten papereiden tarkastusta ja sitten yhteiskuva sekä seuran viiri salkoon merkiksi SEP jahdista. Kolme koiraa laskettiin kosteaan metsään, metsä alkoi kostua kunnolla jatkuvan sateen alettua. Arvatenkin koirille huono keli, mutta Kamu löysi hirven (naaras mulli), hirvi pysyi aluksi alueella hyvin mutta tovin kuluttua suuntasi alueeltamme pois. Koirat saatiin pois metsästä ja kaikille jahtimiehille oli mieluista jahdin päätös tältä päivältä.

5.9.2019 Tilaisuuden aluksi muistettiin hiljaisella hetkellä jäsenemme Simo Antikaisen poismenoa. Tarkastettiin metsästäjien lupa-asiat ja pidettiin jahtiin liittyvä puhuttelu. Paperiasioiden selvittyä, lähdimme maastoon viidessä ryhmässä tarkastamaan passipaikkoja. Kohtuullisen hyvässä kunnossa ainakin tornit olivat, onhan torneja tehty viimevuosina kyllästetystä puusta niin ei tarvii heti olla uusimassa. Makkara maistui hyvin maastoretken jälkeen. Odotellaan viikko niin päästään jahtiin.

4.9.2019 Yhteisluvan palaverissa jaettiin luvat asakasseuroille, SoitunErä-Pojat sai 6 pyyntilupaa (4+4), aikuista puolet on uroksia ja puolet naaraita. Kaikki osakasseurat aloittavat jahdin 12.10.2019.

3.8.2019 Kesäkokous valitsi lisää varajohtajia hirvijahtiin, Ari Laukkasen ja Aimo Nissisen.

20.07.2019 Tuusniemen eteläinen yhteislupa-alue sai 35 pyyntilupaa kaudelle 2019, seurueittain jako tehdään yhteisluvan syyskokouksessa. Lupia saatiin huomattavasti vähemmän kuin haettiin, syksyn jahdit näyttää onko vähennys ollut tarpeen.

12.04.2019 Yhteislupa-alueen talvikokous pidettiin Soitunmutkassa ja kokous päätti hakea 52 hirvenpyyntilupaa, joista 9 lupaa jätetään pankkiin jakamattomana osuutena. Lupapäätöstä odotellaan kesä-heinäkuussa. Se on ainakin varmaa, että hirvikanta kasvaa reilun kuukauden kuluttua reilusti kun hirvenvasat syntyvät:).

17.2.2019 Talvikokous valitsi metsästyksenjohtajaksi Heikki Räsäsen ja varajohtajiksi Valtteri Nykäsen ja Jari Kokkosen. Kesäkokous valitsee lisää varajohtajia.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini